Yliopisto-opettaja (sosiaalipsykologia)

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi 

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa on haettavana sosiaalipsykologian yliopisto-opettajan tehtävä. Tehtävä täytetään määräaikaisena ajalle 1.1.2025-31.12.2028.   

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta tuottaa yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen kentällä ajankohtaista ja kriittistä tutkimusta, jolla on itsenäistä arvoa vastattaessa ajan haasteisiin ja ongelmiin.  Yhteiskuntatutkimuksen yksikkö on tiedekunnan suurin yksikkö, sen keskeisiä teemoja ovat yhteiskunnallisen hallinnan murros, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset prosessit ja riskit sekä hyvinvoinnin haasteet ja kestävä kehitys.  

Yhteiskuntatutkimuksen yksikkö on alansa tutkijoille arvostettu ja vetovoimainen työpaikka, jossa koetaan työn iloa ja jonka yhteisöön sitoudutaan.  Tiedekunnan tutkimus- ja opetustoiminta on dynaamisessa, lisäarvoa tuottavassa vuorovaikutuksessa, ja tiedekunnan opettajat toimivat myös tutkijoina. 

Sosiaalipsykologian oppiala sijoittuu yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan yhteiskuntatutkimuksen yksikköön. Sosiaalipsykologian tutkimuksen ja opetuksen painoalueita ovat sosiaalinen vuorovaikutus, minuus ja identiteetti, motivaatio ja käyttäytymisen muutos sekä yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan väliset suhteet.  

Tehtävänkuvaus 

Yliopisto-opettajan tehtävänä on:  

  • vastata osaltaan sosiaalipsykologian opetuksesta, lopputöiden ohjauksesta sekä pedagogisesta ja yhteisöllisestä kehittämisestä yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmassa 
  • osallistua opetussuunnitelmatyöhön ja hallinnollisiin tehtäviin   
  • osallistua alan tutkimustoimintaan ja sen kehittämiseen Tampereen korkeakouluyhteisössä  

Edellytykset 

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto 
  • kyky antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa sosiaalipsykologian alan korkeakouluopetusta   
  • hyvä suomen ja englannin kielen taito

Ansioiksi luemme 

  • jatkotutkinnot (soveltuva tohtorin tai lisensiaatin tutkinto)  
  • yliopistopedagogiset opinnot sekä muut pedagogiset ja koulutukselliset näytöt 
  • syvällisen ymmärryksen opettamisesta, ohjauksesta ja oman pedagogisen toiminnan kehittämisestä 
  • muut pedagogiset erityisansiot, kuten opetuksen kehitystehtävät tai pedagogiset julkaisut  
  • tutkimusjulkaisut ja muut näytöt korkeatasoisesta tutkimuksesta 

Tarjoamme 

Tarjoamme määräaikaisen työsuhteen ajalle 1.1.2025-31.12.2028.   

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Yliopisto-opettajan tehtävän alustava vaativuustaso on 5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Tehtävässä on työsopimuslain mukainen 6 kk koeaika.  

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä aktiivisessa ja innovatiivisessa työyhteisössä. Henkilöstöetuihimme kuuluvat mm. joustavat työskentelymahdollisuudet, edulliset kampusravintolat ja kahvilapalvelut kaikilla kampuksilla sekä henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastusten tukeminen. Lue lisää työskentelystä Tampereen yliopistossa. Voit myös tutustua meihin ja Tampereeseen tarkemmin tästä

Hakuohjeet 

Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta).   

Hakuaika tehtävään päättyy 22.10.2024 klo 23.59.   

Liitä hakemukseesi PDF-muodossa seuraavat dokumentit:  

  1. Tiivis hakemuskirje, jossa kuvailet motivaatiotasi ja erittelet ansioitasi haettavan tehtävän suhteen (max. 2 sivua) 
  2. ansioluettelo (TENK:n ohjeen mukaisesti
  3. julkaisuluettelo (Suomen Akatemian ohjeiden mukaisesti
  4. selvitys opetusansioista (opetusportfolio yliopiston ohjeen mukaisesti)

Lisätietoja: 

Lisätietoja tehtävästä antaa apulaisprofessori (Associate Professor) Melisa Stevanovic,
melisa. stevanovic(at)tuni.fi.

Lisätietoja hakuprosessista antaa HR-asiantuntija Katri Majuri, katri.majuri(at)tuni.fi. 

Hakuaika alkaa: 02.10.2024 15:00Hakuaika päättyy: 22.10.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Muista lähettää hakemuksesi esikatselun jälkeen! Hakemuksen lähettämisen jälkeen saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen tunnuksen ja salasanan, joilla voit kirjautua järjestelmään ja päivittää hakemustasi hakuaikana.
Saat järjestelmästämme postia (kuittaus hakemuksen vastaanottamisesta, käyttäjätunnukset) hakemuksen jättämisen yhteydessä osoitteesta rekrytointi@tuni.fi. Huomaathan lisätä tämän osoitteen sähköpostiisi sallittujen lähettäjien joukkoon ennen hakemuksen lähettämistä, jotta saat lähetetyt viestit postiisi!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelinnumero *
Asuinpaikkakunta *
Maa *
Researcher identification / ORCID
TUTKINNOT JA KOULUTUS
Ilmoita tässä ylin valmis tutkintosi, keskeneräiset tutkinnot voit ilmoittaa kohdassa Keskeneräiset tutkinnot.
Ylimmän suoritetun tutkinnon taso *
Oppilaitoksen virallinen nimi *
Tutkinnon nimi *
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Pääaine / koulutusohjelma
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Valmistumisaika *
kuukausi vuosi
Muut hakemasi tehtävän kannalta oleelliset tutkinnot
Ilmoita tässä vain valmiit tutkinnot.
Tutkinnon taso
Oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkinnon nimi
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Pääaine / koulutusohjelma
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Valmistumisaika
kuukausi vuosi
Keskeneräiset tutkinnot
Tutkinnon taso
Oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkinnon nimi
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Pääaine / koulutusohjelma
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Arvioitu valmistumisaika
kuukausi vuosi
Pedagoginen koulutus
Koulutuksen nimi
Suoritusajankohta ja laajuus
Järjestäjä
Muu hakemasi tehtävän kannalta oleellinen koulutus
Koulutuksen nimi
Ajankohta ja laajuus
Järjestäjä
TYÖKOKEMUS
Tehtävän kannalta olennaisin työkokemus
Tehtävänimike
Pääasialliset työtehtävät ja vastuut
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työnantaja
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde päättyi
kuukausi vuosi
Muu tehtävän kannalta oleellinen työkokemus
Tehtävänimike
Pääasialliset työtehtävät ja vastuut
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työnantaja
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde päättyi
kuukausi vuosi
MUUT TIEDOT
Opinnäytetöiden ohjauskokemus
Dosentin arvo
REKRYTOINTIKOHTAISET KYSYMYKSET
Haettavan tehtävän kannalta olennaisimmat ansiot
(Korkeintaan 750 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
KIELITAITO
Suomi
Englanti
Muu kieli
Taitotaso
TILASTOITAVAT TIEDOT (tietoja käytetään vain tilastointitarkoituksiin)
Sukupuoli *
Kansalaisuus *
Mistä sait tiedon avoimesta tehtävästä *
Oletko työskennellyt meille aiemmin?

LIITTEET
Tiedoston maksimikoko on 5MB ellei toisin ole ilmoitettu. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx, jpe, jpg, jpeg, png, gif. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.

Liitä hakemukseesi vain ne liitteet, joita työpaikkailmoituksessa on pyydetty.
Tiedoston maksimikoko on 5120 kt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx, jpe, jpg, jpeg, png, gif. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.

Liitä hakemukseesi vain ne liitteet, joita työpaikkailmoituksessa on pyydetty.
CV
Motivaatiokirje 20MB
Opetusportfolio
Julkaisuluettelo
Tiedoston maksimikoko on 5120 kt. Sallitut tiedostopäätteet ovat: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx, jpe, jpg, jpeg, png, gif. Tiedoston sisällön on myös vastattava päätettä.

Liitä hakemukseesi vain ne liitteet, joita työpaikkailmoituksessa on pyydetty.
Liite