Yliopisto-opettaja (Vastuullinen liiketoiminta)
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi
Haemme vastuullisen liiketoiminnan yliopisto-opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen
Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan kauppatieteiden tutkinto-ohjelma on Suomen halutuimpia opiskelupaikkoja. Kauppatieteen yksikössä työskentelee noin 100 tutkijaa ja opettajaa, ja yksiköstämme valmistuu vuosittain liki 300 kauppatieteiden kandidaattia ja maisteria. Opiskelija voi erikoistua opinnoissaan johtamisen, yrityksen laskentatoimen, markkinoinnin, taloustieteen, vakuutuksen ja riskienhallinnan sekä yritysjuridiikan ja vero-oikeuden kysymyksiin.
Yksikköstrategiamme mukaisesti keskitymme tulevien vuosien aikana kunnianhimoisesti yksikkömme tutkimuskulttuurin kehittämiseen, vaalimme tavoitteellista, inhimillistä ja yhteisöllistä tekemistä sekä kehitämme sidosryhmäyhteistyötä. Yksikön sijainti Tampereen yliopiston keskustakampuksella kaupungin keskustassa tarjoaa luontaiset mahdollisuudet monipuoliselle yhteistyölle niin opiskelijoiden kuin muiden sidosryhmien kanssa.
Haemme nyt kauppatieteen yksikköön vastuullisen liiketoiminnan yliopisto-opettajaa.
Vastuullisessa liiketoiminnassa tarkastellaan liiketoiminnan vastuullisuutta, kestävyyttä ja eettisyyttä laaja-alaisesti. Vastuullisessa liiketoiminnan tutkimuksessa painottuvat tällä hetkellä sidosryhmäteoria ja -vuorovaikutus, yritysvastuu ja eettinen päätöksenteko, yhteiskunnallinen laskentatoimi ja raportointi sekä kiertotalous, kestävä arvonluonti ja luonnon monimuotoisuus.
Tehtävänkuvaus
Vastuullisen liiketoiminnan yliopisto-opettajan tehtävänä on osallistua vastuullisen liiketoiminnan aineopintojen kokonaisuuden ja maisteriohjelman opetussuunnitelman toteuttamiseen antamalla opetusta ja ohjaamalla opinnäytetöitä. Opetustehtävät muodostuvat luento- ja seminaariopetuksesta, tutkielmien ohjauksesta ja muusta pienryhmille annettavasta opetuksesta suomeksi ja englanniksi. Lisäksi tehtävään kuuluu vastuullisen liiketoiminnan hallinnollisia ja sidosryhmäyhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Valittava henkilö vastaa osana kauppatieteiden henkilöstöä tutkinto-ohjelman yhteisistä opetustehtävistä, tutkinto-ohjelman HOPS-ohjauksesta sekä tutkinto-ohjelman suunnitteluryhmässä toimimisesta. Opetus tapahtuu pääasiassa kampuksella, mutta tehtävässä hyödynnetään myös digitaalisia opetusmenetelmiä. Tehtävään sisältyy opintosuunnitteluun, tutkinto-ohjelman sekä avoimessa yliopistossa annettavan opetuksen pedagogiseen ja digitaalisen kehittämiseen sekä tutkinto-ohjelman laadunhallintaan liittyviä tehtäviä.
Yliopisto-opettaja harjoittaa myös vastuullisen liiketoiminnan alaan kuuluvaa tutkimusta ja ulkopuolisen rahoituksen hankkimista osana opintosuunnan tutkimusryhmiä.
Edellytykset
Vastuullisen liiketoiminnan yliopisto-opettajan tehtävään hakevalta edellytetään
- soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
- hyvää tai erinomaista opetustaitoa
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- erinomaista suomen kielen ja hyvää englannin kielen taitoa
Yliopisto-opettajan tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää motivaatiota kehittää tutkimuksellisesti ja pedagogisesti tehtävänalan opetusta sekä kauppatieteiden tutkinto-ohjelmaa. Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään alan asiantuntijuutta, kykyä opettaa sekä suomen että englannin kielellä sekä tehtävän edellyttämiä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävä sisältää hallinnollisia tehtäviä, joista suoriutumisessa sujuva suomen kielen taito on edellytys.
Lisäksi toivomme hakijalla olevan monipuolista kokemusta opetustyöstä vastuullisen liiketoiminnan alaan liittyvissä teemoissa. Yliopistopedagogiset opinnot tai muut pedagogiset opetusansiot ja -kokemus otetaan huomioon yliopisto-opettajaa valittaessa. Myös kokemus opetussuunnittelusta ja yliopistohallinnosta ovat hakijalle ansioksi. Arvostamme näyttöjä opintojen ohjauksesta, yliopistotasoisesta opetuksesta, opinnäytteiden ohjauksesta sekä tutkimusmetodien hyvästä hallinnasta. Tehtävän alan kannalta relevantti tohtorintutkinto, jatko-opinnot sekä muut tutkimus- ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen näytöt ovat hakijalle ansioksi.
Tampereen yliopisto on ainutlaatuinen, monialainen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova, kehittyvä yhteisö. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, kriittisyys, moninaisuus, oppijalähtöisyys, rohkeus, sivistys ja vastuullisuus. Toivommekin, että voit sitoutua näihin arvoihin ja edistät niiden mukaista toimintaa omassa tehtävässäsi.
Tarjoamme
Tarjoamme toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän alustava vaativuustaso on yliopisto-opettajalla 5–6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Tehtävässä tyypillinen aloituspalkka on noin 3700–3900 €/kk.
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä aktiivisessa ja innovatiivisessa työyhteisössä. Henkilöstöetuihimme kuuluvat mm. joustavat työskentelymahdollisuudet, edulliset kampusravintolat kaikilla kampuksilla sekä henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastusten tukeminen. Lue lisää työskentelystä meillä: www.tuni.fi/toihin.
Hakuohjeet
Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Hakuaika tehtävään päättyy 3.3.2025.
Liitä hakemukseesi (pdf-tiedostoina):
- hakemuskirje
- ansioluettelo Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ansioluettelomallin mukaisesti
- julkaisuluettelo Suomen Akatemian ohjeiden mukaisesti
- opetusportfolio Tampereen yliopiston mallin mukaisesti
- lyhyt vapaamuotoinen kuvaus tutkimuksestasi ja miten suuntaisit sitä seuraavien viiden vuoden aikana (max 2 sivua)
Valintaprosessissa voidaan käyttää haastattelun eri muotoja ja opetustaidon arviointia.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Professori Elina Mäkinen (elina.makinen@tuni.fi)
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä lisätietoja antaa HR-asiantuntija Ilona Pekuri (ilona.pekuri@tuni.fi)